Näissä paikoissa ulkomaalaisen turistin kannattaa ehdottomasti käydä kuvaamassa Suomessa!

Suomi on kuuluisimpien nähtävyyksiensä lisäksi täynnä hienoja paikkoja, joita mainostetaan niin vähän, etteivät välttämättä maanmiehetkään tunne niitä. Valokuvausta harrastavan tai sitä ammatikseen tekevän kannattaa vierailla muuallakin kuin turistirysissä, joten tässä ehdotuksia myös pienemmistä kohteista.

Luontokuvaajalle

Hossa. Värikalliot muinaisine maalauksineen, pystysuorat kallionseinämät ja niiden äärellä oleva kapea järvi tarjoavat kuvausmahdollisuuksia monesta kulmasta.

Kolin kansallispuisto. Korkeita vaaroja ja avaria maisemia keskellä metsää. Luontokuvaajalle mainio kohde.
Suomen luontokuvaajat

Karhunkierros Kuusamossa. Mainio valinta jos haluat nähdä suomalaista metsää. Reitin varrelta löytyy monipuolisia luontonäkymiä ja selkeät polut sopivat kaupunkilaisellekin.

Karhunkuvaus / muu vastaava villieläinkoju. Erityisesti Kuhmosta löytyy villieläinten katseluun tarkoitettuja kojuja runsaasti. Eläinkuvat eivät ole taattuja, mutta jos onni suo, saatat saada kameraasi otoksen vaikkapa karhusta, sudesta tai maakotkasta.

Historiaa

Luostarinmäen käsityöläismuseo Turussa. Tuntuu kuin aika oli seisahtanut paikoilleen tässä harmaiden hirsirakennusten kylässä. Ulkomaalaiselle turistille on suurta eksotiikkaa nähdä tällainen paikka ja tutustua miten Suomessa ennen elettiin.
Suomenlinna on kaunis kuvaspaikka

Juseliuksen mausoleumi. Arkkitehtonisesti ainutlaatuinen kokonaisuus runsaasti symboliikka sisältävine maalauksineen. Porissa sijaitseva nähtävyys houkuttelee myös kiinnostavalla syntytarinallaan.

Kajaanin linnanrauniot. Maailman pohjoisin keskiaikainen kivilinna voisi olla upea nähtävyys, mutta mitä tekivät kajaanilaiset? No rakensivat sillan sen päälle. Rauniot ovat silti kiehtova kuvauspaikka keskellä kaupunkia.

Suomenlinna. Ainutlaatuinen linnoitus Helsingin edustajalla ansaitsee vierailunsa. Monipuolisesti nähtävää historiallisista rakennuksista pimeisiin tunneleihin.

Sammallahdenmäki. Pronssikautiset hautaröykkiöt ovat osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Kiinnostava historiallinen kohde, josta suurin osa suomalaisista ei tunnu tietävän. Mutta jos kohde on maaimanperintöluettelossa, sinne kannattaa ehdottomasti suunnata.

Ihmisen tekemää

Kemin lumilinna. Tämä luonnollisestikin on tarjolla vain talviseen aikaan, mutta käynnin väärti. Erityisesti jos turisti tulee maasta jossa lunta ei paljoa näy, valtavat siitä tehdyt rakennelmat tekevät vaikutuksen.
Suomen kauniissa luonnossa on paljon kuvattavaa

Hiljainen kansa. Suomussalmella valtatie 5:n viereisellä pellolla on satoja turvepäisiä hahmoja, jotka vaatetetaan vuosittain. Hämmentävä kohde kerää vuodesta toiseen ihmettelijöitä ulkomaita myöten. Turisti voi myös halutessaan vaihtaa vaatteensa hiljaisen hahmon kanssa päittäin.

Parikkalan patsaspuisto. ITE-taiteen puisto täynnä naivistisia, luonnollisen kokoisia ihmisiä esittäviä betonipatsaita. Erilainen kohde jossa riittää yllättävää kuvattavaa.

Paikkaan sitoutumattomat

Revontulet. Ne eivät näy tilauksesta, mutta ovat ehdottomasti kuvaamisen arvoisia. Varmin paikka revontulten metsästykseen on tietenkin Lappi talvella, mutta muuallakin voi niitä nähdä. Vaikka turisti ei revontulia sattuisikaan bongaamaan, on varmasti luonto silti kuvaamisen arvoinen.

Keskiyönaurinko. Meille niin itsestäänselvyys, mutta turistin on hieno esitellä kuvaa kotona, joka on otettu keskellä yötä, ja silti valoisa.
Latomeret Pohjanmaalla. Avaraa peltoa ja siellä täällä vanhoja latoja. Erityisen kaunista iltaruskon aikaan. Myös kukkivia maitohorsmia täynnä olevat niityt pysäyttävät kuvaavaan.
Auringonlaskuja on kaunista kuvata

Ruska. Erityisesti tunturialueella, mutta muuallakin.
Lumikinokset. Tykkylumen painamat puut, korkeat kinokset. Sijainnista viis, kunhan se on valkoista. Huurteiset koivunoksat ovat kauniita suomalaisenkin silmin, mutta kuinka eksoottisia ne ovatkaan vaikkapa espanjalaiselle!

Vaikka Suomesta ei löydykään samanlaisia massiivisia kuvauskohteita kuin monesta muusta maasta, meillä on kuitenkin paljon pieniä persoonallisia vierailukohteita. Lisäksi luonto on meillä aivan upea kohde oikeastaan sijainnista riippumatta. Ei edes tarvitse mennä kauas kaupungista, kun vastaan tulee jo monipuolisesti metsää, suota ja niittyä. Myös tavallinen arki voi kiinnostaa ulkomaalaista valokuvaajaa. Potkukelkalla potkivat mummot, ulkona nukutettavat vauvat eivät ole kaikkialla arkipäivää.

Mielenkiinnon kohteista riippuen hyviä kuvauspaikkoja löytyy ympäri Suomea, joten kannattaa lähteä rohkeasti matkailemaan pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Kiinnostavimmat kuvauspaikat eivät tietenkään ole ne, joihin pääsee helpoiten, vaan pienet kätketyt helmet ympäri maata.

https://www.youtube.com/watch?v=WILxkUPMMZ

Ideoita ulkomaalaisille yrityksille Suomeen suuntautuvan kokousmatkan järjestämiseen

Jos haluaa näyttää työntekijöilleen tai asiakkailleen palan hienointa Suomea, kannattaa suunnata ehdottomasti mahdollisemman pohjoiseen Lappiin. Kannattaa suunnata esimerkiksi Inariin, Kittilään, ihan rajan tuntumaan Kilpisjärvelle, Luostolle tai Ylläkselle.

Mitä pohjoisemmas menee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voi nähdä talvella revontulia. Sitä karumpaa on myös luonto. Lapin näkemällä ulkomaalainen saa kunnon käsityksen Suomen puhtaasta luonnosta ja energioista.

Moni Lapissa vaeltamassa käynyt kehuu vuolain sanoin ääretöntä erämaata ja Lapin mystisyyttä. Vaeltamaan on hyvä mennä keväällä, kesällä tai syksyllä siten, että ulkona tarkenee nukkua teltassa. Elämykseen voi kuulua se, että juodaan kuksalla vettä tunturipurosta ja syödään itse nuotiolla kypsennettyä lihaa. Mitä lähempänä juhannuksen aikaa vaeltamaan menee, sitä enemmän ihmetystä ulkomaalaisille aiheuttaa se, ettei aurinko koskaan laske. Sitä osaa suomalaisenakin kummasti arvostaa, kun pimeä alkaa talvella kolkutella ovella jo aikaisin iltapäivällä töissä toimistossa istuessa.
Lappi kannattaa näyttää ulkomaalaisille

Joka tapauksessa vaeltamisen jälkeen niin keho kuin mieli tuntuu varmasti levänneeltä, kunhan vaeltamisesta ei ole tehnyt suurta urheilusuoritusta, vaan on edennyt hissukseen ja ottanut levon kannalta.

Ylläkselle tai Leville laskettelemaan

Jos kokoustamiselta jää luppoaikaa, Lappi tarjoaa myös tietysti hyvät laskettelu- ja lautailumahdollisuudet. Näistä parhaiten tunnetaan varmaan Ylläs ja Levi. Levi on enemmän pöydällä tanssivien bilettäjien paikka, kun taas Ylläs hurmaa pitkillä rinteillään ja upeilla hiihtomaisemillaan.

Hitusen edukkaammin taitaa päästä Rukalle menemällä, eikä matkakaan ole niin pitkä. Lapissa lentokenttiä on Enontekiöllä, Ivalossa, Kemi-Torniossa, Kuusamossa, Kittilässä ja Rovaniemellä. Näihin lienee kuitenkin huonosti lentoja mistään ulkomailta, vaan aina on lennettävä Helsingin kautta.

Lapissa voit käydä huskyajelullaLapissa voi nähdä myös poroja, päästä poro- tai huskyajelulle, tutustua saamelaiskulttuuriin ja käydä tervehtimässä joulupukkia. Ruma Rovaniemi ei kuitenkaan tarjoa matkailijalle järin paljon muuta nähtävää kuin Santa Parkin ja pohjoisen napapiirin.

Perusasiat kuntoon

Tärkeintähän bisnesmatkaajille on kuitenkin, että määränpäästä löytyy tarpeeksi iso majapaikka, kuten hotelli, jossa on hyvät kokoustilat. Varmaan jokaisesta kunnon kokoisesta hotellista löytyy jonkinlaiset kokoustilat. Mikään ei häiritse kokoustamista yhtä paljon kuin huonosti nukuttu yö huonossa sängyssä, nälkä ja toimimaton ilmanvaihto. Matkanjärjestäjän kannattaa siis varmistua, että perusasiat ovat kunnossa.

Jotta kuulijoiden mielet pysyisivät mahdollisimman virkeinä, on heille kuitenkin syytä järjestää jotain huvitusta kuten iltaohjelmaa. Hyvää iltaohjelmaa on käyttää vieraita muun muassa hyvää suomalaista perinneruokaa, kuten poroa, perunamuusia ja puolukkahilloa, syömässä tunnelmallisessa ravintolassa. Mikä sen parempi, jos ravintolassa esiintyy vielä jokin tunnettu suomalainen artisti tai teemaan sopivasti esitetään vaikka kansanperinnemusiikkia.

Lapin lisäksi eteläiseen Suomeen

Mikäli kokoustajilla riittää kuitenkin aikaa, paras matka Suomeen suuntautuukin Lapin lisäksi Helsinkiin näyttäviin juhlatiloihin ja esimerkiksi Turun saaristoon tai kesäisin suurimmalle järvellemme Saimaalle. Tällöin ulkomaalaiset mahdollisemman kattavan kuvan Suomesta.

Helsingissä oiva kokouspaikka on Suomenlinna. Samalla reissulla kokoustajat pääsevät kesäisin maistelemaan mansikoita ja syömään vaikka kalakukkoa kauppatorilla, mikäli eivät sitten poikkea syömässä sitä Savossa asti. Voipa vierailla samalla vaikka myös Uspenskin katedraalissa ja lähellä sijaitsevassa Helsingin tuomiokirkossa. Helsingistä löytyy tietysti Suomen mittapuulla parhaiten nähtävyyksiä ja iltaohjelmaa.Suomenlinna on kaunis paikka

Turun saaristoon taas kannattaa suunnata ehdottomasti kesällä. Siellä suosittu ja kätevä aktiviteetti on pyörän vuokraus. Jos kaipaa vierailulta johonkin suomalaiseen tapahtumaan tutustumista, varteenotettavia vaihtoehtoja ovat vaikkapa Porin Jazzit, Savonlinnan oopperajuhlat tai jokin muu festivaali, kuten esimerkiksi elokuussa Helsingissä järjestettävä Flow Festival. Suomen festivaalit ovat toki paljon pienempiä kuin mitä maailmalta voi löytää. Toisaalta kokousmatkustajat eivät ole ehkä innokkaimpia festivaalikävijöitä, joten heidän kanssaan voi olla parempi pysytellä illanvietossa vain baareissa ja ravintoloissa.