UKKO METSOLA - Enemm�n Euroopasta
Keskiviikkona 26.5.2010
RSSFacebook

Sikiölle koulupaikka...

Yksi asia mihin en ollut täysin varautunut tässä eurooppalaisessa elämässä on lasten koulutukseen liittyvät haasteet. Luca on 3 ja Alec täyttää 2 kesäkuussa. Päätimme mennä hyvissä ajoin tiedustelemaan pojille paikkaa kotikatumme koulusta. Yllättynyt rehtori kysyi: mitä, onko lapsi jo syntynyt?

Neuvoksi saimme, että nyt pitäisi nopeasti saada vaimo raskaaksi ja hakea sitten välittömästi sikiölle koulupaikkaa. Isoveljet pääsisivät sitten myöhemmin samaan kouluun "takaoven" kautta, koska sisaruksilla on etuoikeus luokille pääsyssä.

Objektiivisena ja empiirisenä havaintona todettakoon, että oppilaskunta näytti muodostuvan lähinnä eurooppaanmuutajien jälkikasvusta. Minulla ei tietenkään ole kompetenssia arvioida tämän tosiasian mahdollista korrelaatiota saamaamme perheneuvonnan kansa.

Kutkuttelin hetken ajatuksella, että mitä jos hankittaisiin kolmas lapsi tässä piakkoin. Voisimme sitten vuosien päästä kertoa hänelle, että päätöksen takana oli ennen muuta koulupaikan takaaminen isoveljille. Miltä nyt tuntuu?

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että Luca aloitti koulunsa yksityisessä brittiläisessä koulussa jo viime vuonna. Alettiin vaan miettiä, että jos laitetaan myös Alec sinne, niin näiden taaperoiden koulutus on samaa suuruusluokkaan kuin vuosimaksuni Harvardissa.

Tämä tuntuu moraalittomalta maltalaisia veronmaksajia kohtaan, jotka maksavat Robertan diplomaatin uran vuoksi leijonan osan kuluista.

Katolisen kirkon "holy see" voi tässä tulla hätiin. Yksi soitto Robertan jesuiitta-koulun rehtorille Maltalle laukaisi tapahtumaketjun, jonka seurauksena Brysselin ehkä parhaasta koulusta oltiin suoraan yhteydessä ja saatamme saada pojat sinne ala-asteelle (joka sentään alkaa vasta kuuden vuoden iässä).

Vanhemmat jonottavat lapsiaan tähän kouluun kuulemma kuin kiivaimmat fanit rock-konserttiin, siis yötä myöten. Mutta loppupeleissä elämä perustuu kontakteihin ja lobbaukseen, eikö totta? Valtarakenteet uudistavat itseään ja lapsia karsinoidaan eri kouluihin jo silloin, kun ne ovat vasta pilke isän silmäkulmassa.

Em. katolisen koulun seinillä ilmoitetaan kaikkien siellä koulunsa käyneiden lukuisten Belgian pääministerien nimet. Se on tälle vaihtoehdolle selvä dis-meriitti.

Summa summarum, vaikka Suomessa on monta asiaa pahasti pielessä, niin yhtä en vaihtaisi: peruskoulujärjestelmäämme.

 
Koko nimi
Sähköpostiosoite
Web-sivusto