
| 1 | 2 | 3 | ||||
| 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
| 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 |
| 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 |
| 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Lupasimme uuden vuoden yönä Roberta kanssa, että vuonna 2010 emme tule olemaan ehdokkaana yksissäkään vaaleissa. Sattuu nimittäin sellainen tilastoihme, ettei tänä vuonna ole vaaleja sen paremmin Suomessa, Maltalla kuin EU:ssa.
Aamuyön tunteina
tuntui yllättävän hyvältä ajatukselta jakaa tämä lupaus ystävien kanssa
tekstiviestillä. Muotoilu oli niin epäselvä, että vastaukset olivat lähinnä
hätääntyneitä: koskeehan tämä vain vuotta 2010!? No tietysti koskee.
Tein heti uuden
lupauksen: silloin harvoin kun olen ironinen, pyrin olemaan ilmaisussani eksaktimpi.
Siis otsikkoon
viitaten: En tule tammikuussa 2010 heittämään yhtään tikkaa (siis sellaista
piikillä varustettua esinettä, jolla tähdätään yleensä pyöreän muotoiseen tauluun).
Vuosi 2009 oli ikimuistoinen. Perheelle ja lompakolle melko raskas, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Vuonna 2010 aiomme viettää niin normaalia perhe-elämää kun meidän kaltainen perhe suinkin voi.
Palasimme Maltan kesäisen joulun ja Suomen kauniin uuden vuoden jälkeen eilen Brysseliin. Osa laukuistamme saapui tänään, ja osaa etsitään yhä. Tällä kertaa on turha syyttää Brysseliä. Helsinki-Vantaa oli joskus lentokenttä, joka toimi.
EU:ssa alkaa
kiinnostavat ajat kun Parlamentti palaa tauolta töihin ensi viikolla. ”Brysselin
aurinko” raportoi komissaarien kuulemisista ja muista juoruista omaan
rauhalliseen tahtiinsa.
Hyvää alkanutta
vuotta 2010 myös Sinulle! (Mihin hemmettiin toi vuosikymmen muuten katosi,
Millenium-bileet oli just!!).
Suomen tilanne miksi suomessa asiat ovat rempallaan poliitkot ajavat vain omia etuja itselleen ja perheilleen. He haluavat kaikki mulle ja perheelle heti mentaliteettiä. Eduskuntaan pääsee myös näköjään sängyn ja rintojen avulla...liha on heikkoa hävettää olla suomalainen ja elää tässä kusetuksessa tehkää asialle jotakin eikö se OECD jo varoittanut Suomea ! Please, tehkää asialle jotakin edes siellä Brysselissä ! Kiitos