Daily Archives

2 Articles

Suomi/Turisti/Uncategorized

Voiko ulkomaalainen tuntea olonsa helposti turvalliseksi suomalaisissa tapahtumissa?

Posted by ukkometsola on

Suomi, joka on olevinaan todella tapahtumarikas maa. Onhan meillä kesäaikaan tapahtumaa toisensa perään, mutta talvi onkin sitten hieman hiljaisempaa aikaa. Jos suomalainen tuntee olonsa turvalliseksi, niin miksei myös ulkomaalainen voisi tuntea oloaan turvalliseksi suomalaisissa tapahtumissa?

Järjestyksenvalvonta

Suomalaisissa tapahtumissa on aina, siis todellakin aina olemassa järjestyksenvalvonta. Olkoon kyseessä sitten Ruisrock tai kirkkopuistokonsertti, niin järjestyksenvalvojia on aina.
Vaikka me suomalaiset väitämme olevamme niin rauhaa rakastavaa kansaa, niin järjestyksenvalvontaa tarvitaan silti. Ja kyllähän se tuo omanlaisensa turvan, kun ihmispaljouden keskellä näkee niitä tiettyyn työasuun pukeutuneita tyyppejä. Ja kyllä, ne tyypit siellä ovat valvomassa ihan koko tapahtuman onnistumista ja yleisen järjestyksen ylläpitoa. Niin meidän suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin puolesta.

Säännöt

Jos ikinä ja milloinkaan vaan kukaan on ulkomailla erinäisissä tapahtumissa poikennut, niin tietää sen, että meillä Suomessa on ihan omanlaisensa jonotuskulttuuri. Tapahtuma-alueelle kun halutaan sisälle, niin asettaudutaan kaikki nätisti jonoon ja jokainen vuorollaan pääsee alueelle sisälle. Jos joku uskaltaa etuilla jonossa, hän saa taatusti kuulla siitä yhdelta jos toiseltakin jonossa tönöttävältä muulta suomalaiselta.

Ei tarvitse kuin hypätä itärajan yli, niin eipä ole jonottamisesta tietoakaan. Ihan vapaasti saa käyttää kyynerpää-taktiikkaa ja se, jolla on parhain taktiikka sekä kovin ääni pääsee nopeiten muiden ohi. Joten eiköhän ulkomaalainen tunne olonsa melko turvalliseksi myös tässä mukavassa ja leppoisassa jonotuskulttuurissa. Kaikki jonossa tönöttävät tietävät oikeutensa ja velvollisuutensa ja jos joku törppöilee, niin törppöilijä saa taatusti kuulla asiasta.

Suomi on muutoinkin sääntöjen kotipesä. Jokaiseen asiaan mitä meillä tapahtuu on olemassa säännöt. Jos sääntöjä rikkoo, siitä seuraa rangaistus. Ja oi kyllä, me suomalaiset olemme niinkin villiä kansaa, että ylinopeuden ajaminen on suurin rikos mitö tässä maassa voikaan tehdä. Ulkomaalaisella varmasti kestää aikansa totutella kaikkiin sääntöihin ja normeihin, mutta eiköhän sekin tuo omanlaista turvallisuuden tunnetta, kun alkaa päästä jyvälle kaikista säännöistä.

Uhoaminen

Suomalaisissa tapahtumissa on aina tarjolla alkoholia. Alkoholitarjoilu ja suomalaiset yhditsettynä tarkoittaa myös usein uhoamista ja tappeluita. Ulkomaalaisen kannattaakin siis pitää illan vieraita hieman silmällä ja pysytellä pois moisten öykkäröitsijoiden seurasta, koska viina.. Viina se vaan tuo tullessaan vihaa, raivoa, rasismia, rakkautta ja itkua. Kukaan ei vaan koskaan tiedä, mikä mainituista tunteista puskee pintaan ensimmäisenä ja kehen kyseiset tunteet kohdistuvat.

Suomalaisissa tapahtumissa hivenenkään ulkomaalaista verta ulkonäössään omaavan tyypin kannattaa kyllä pitää silmällä meitä perinteisiä suomalaisia. Ihan vaan sen vuoksi, ettei tule paha mieli itselle. Tuskin kukaan silmittömästi ja ilman syytä päälle käy, muttei sekään mahdotonta ole. Jos siis uhoamista alkaa ilmaantua, kannattaa hipihiljaa poistua öykkäröijän lähettyviltä muualle ja jatkaa iltaa mukavimmissa merkeissä.

Viime vuosien aikoina Suomeen on tullut erityisen paljon ulkomaalaisia, eritoten turvapaikan hakijoita. Monet ovat tätä vastaan, mm. siitä syystä, sillä Suomen valtiolla ei riitä rahat edes Suomessa asuvien heikompiosaisten auttamiseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kolikolla on aina kaksi puolta, eikä ulkomaalaiset aina tarkoita pelkkiä huonoja asioita Suomelle ja sen kansalaisille. Monet ulkomaalaiset ovat ahkeria työntekijöitä, kuten alla olevasta videosta voi todeta 🙂

Pakettiauto/Pakettiauton vuokraus

Kuinka helposti Suomessa saa vuokrattua auton?

Posted by ukkometsola on

Auton vuokraaminen Suomessa on todella helppoa.
Kaikista yleisimpänä Suomessa vuokrataan pakettiautoja. Ne ovat kooltaan noin kymmenestä kuutiosta viiteentoista kuutioon. Myös isompia lähemmäs 20 kuution autoja saa ja niitä saa vielä yleensä ajaa B-kortilla.
Pakettiauton vuokraaminen ei enää oikein päätä huimaa. Kilpailu taitaa olla niin kovaa, ettei hintoja parane laittaa korkeaksi.

Pakettiauton vuokraus

Paku ovelle taitaa olla kaikista yleisin vuokrauspalvelu, jonka autoja näkee liikenteessä ja jonka ihmiset tietävät. Myös Eurorent, Europcar, Avis, PakuKympillä  ja Easy Rent ovat yleisiä autonvuokraamoja. Jos taas tarvitset pakettiautoa vuokralle Tampereella päin, taitaa Elorent olla yleisin palvelu.

Pääkaupunkiseudulta tarjontaa löytyy, mutta pienemmillä paikkakunnilla saatetaan joutua tyytymään vain muutamiin vuokrauspalveluihin, jolloin hinnatkin ovat korkeammat. Suosituimpia autonvuokrauspäiviä ovat tietysti viikonloput. Sunnuntai on suosituin muuttopäivä, sillä kovin moni ei jaksa arkena tehdä koulun tai töiden jälkeen raskasta muuttoa.

Helppo bisnes

Esimerkiksi Eurorentillä on sellainen systeemi, että vaikka autovuokraamo ei olisikaan auki, saa auton vuokrattua ja otettua avaimet ikkunaan kiinnitetystä boksista, johon saa salasanan. Auton voi myös tietysti palauttaa ilman, että kukaan ottaa sitä vastaan tiputtamalla avaimet toimiston seinästä olevasta luukusta. Näin säästetään työntekijäkuluissa. Yrityksellä paikalla on kuitenkin päivystävä henkilö, jolle voi soittaa ongelmatilanteissa. Fiksua.
Pakettiauto bisnes

Autovuokraamot myös hyödyntävät parkkeerauksessa kadunvarsia ja muita yleisiä parkkipaikkoja, joten yrityksen ei ole tarpeellista omistaa isoa pihaa, vaan pikkutoimisto mielellään hyvillä kulkuyhteyksillä on varsin riittävä.
Yleensä ihmiset arvostavat auton vuokrauksessa hyvää hinta-laatusuhdetta ja sitä, että saavat pitää auton samaan hintaan esimerkiksi 12 tunnin sijaan 24 tuntia.

Toisaalta moni tarvitsee auton tai pakettiauton vai tunniksi tai muutamaksi, joten sellainen vaihtoehto on vuokrauspalvelulta erittäin tärkeä löytyä. Usein ihmiset valitsevat saman vuokraamon, jota ovat käyttäneet ennenkin tai menevät puhtaasti hinnan perässä.
Pakussa on mukava matkustaa

Esimerkiksi Paku ovelle -vuokrauspalvelun harrastama sakkomaksu myöhässä palautetusta autosta taas tuskin ilahduttaa ketään, mutta se motivoi kummasta pistämään vauhtia kinttuihin, kun tajuaa vuokranneensa pakun liian vähäksi aikaa muuttoa varten.
Muuttoautoa vuokratessa kannattaa huomioida myös, että jos muuttaa saman kaupungin sisällä, tuleeko isomman auton vähemmäksi aikaa vuokraus halvemmaksi kuin pienen auton pidemmäksi aikaa vuokraus.

Oman auton voi vuokrata netissä

Ainakin Avis otti kolme vuotta sitten käyttöön kioskipömpelit, joista auton pystyi vuokraamaan asioimalla asiakaspalvelijan kanssa kasvotusten ruudun kautta. Pömpeleiden etu oli se, että niitä saatiin sijoitettua esimerkiksi kauppakeskuksiin ja muille yleisille paikoille. Asioiminen niiden kautta oli myös yksinkertaista. Liekö kioskit saivat tuulta alleen niin, että palvelu on vielä vuokraajien saatavilla.
Vanha volkkari paku

Nykyisin on olemassa myös autojen vertausvuokrauspalveluja, jotka toimivat ikään kuin autojen Airbnb:nä. Tällaisen palvelun kautta autonsa voi laittaa vuokralle netissä tai vuokrata sieltä vaikka perävaunun. Palvelu sopii mainiosti ihmisille, jotka haluavat tehdä hieman tienestiä autollaan, joka on muutoin vain kulu.

Autovuokraamoista vuokrataan myös perjantaina pikkuautoja, joilla hurautetaan mökille tai mummolaan, mikäli omaa menopeliä ei alta löydy, eikä julkisilla kulkuneuvoilla pääse määräpäähän taikka niillä sinne suhaaminen käy liian isotöiseksi. Autonvuokraaminen tuleekin helposti kannattavaksi, mikäli sillä ei ole kovaa käyttöä. Autoon saa kuitenkin uppoamaan siivoisen summan viikossa bensa- tai diesellaskuihin, vakuutuksiin, huolto- ja katsastuskuluihin unohtamatta autokoulua.
Transit pakettiauto

Mikäli asuu pk-seudulla, julkinen liikenne on sen verran hyvä, että paikkoihin pääsee yleensä melko näppärästi, ja vaihtoyhteydet ovat hyvät. Jotkut ovat kuitenkin niin mukavuudenhaluisia, että eivät halua matkustaa esimerkiksi metrolla tai ratikalla, jossa haiseva kadunmies saattaa istahtaa viereen tai on todennäköisesti istunut penkille, jolle itse laskee takalistonsa.

Jos mietit vuokraavasi omaa pakettiautoasi, niin muista lukea Trafin ohjeet ensin: https://www.trafi.fi/tieliikenne/verotus/ensirekisteroinnin_jalkeinen_autovero/pakettiauto